NUTSIA 134KM HUOLTAJAN SILMIN

Mistäpä tämän nyt sitten alkaisi. No siitä että Micke yllytti mieheni vaihtamaan 55km:n lenkin 134km:iin. Yllytyshullu isäntä otti haasteen vastaan ja eikun viestiä kisapoppoolle sarjan vaihdosta. Kevään reenit on isännällä sujuneet ihan ok, päätellen siitä loputtomasta sulotuoksuisten juoksuvermeiden määrästä mitä pyykkikorista on löytynyt päivästä toiseen. Ja suht terveenäkin on pysynyt, ikämiehen perus pikkukremppojahan ei lasketa. Selvää oli että reissuun tarvitaan myös huoltaja/autonkuljettaja, sillä autoilu kisan jälkeen on jotakuinkin riskaabelia ja henkilökohtainen avustajakaan ei ole hassumpi juttu. Joten matkaan lähdimme isäntä ja minä, ihan kahdestaan, kun neitokainenkin onnistuttiin ulkoistamaan partioleirille.

Lähdimme ajelemaan etelästä keskiviikon vaihtuessa torstaiksi. Ihanan autiota oli tien päällä. Perille Ylläkselle saavuimme muutaman geokätkön kautta torstaina puoliltapäivin. Majoituimme, LodgeN67:ssa, joka on aivan fantastinen paikka. Päiväunien jälkeen treffattiin kamu, saunottiin ja syötiin. Ja vedettiin hyvät yöunet.

Perjantai alkoi Lodgen maittavalla aamupalalla takkatulen ääressä. Kisatoimiston avauduttua suuntasimme sinne. Loistava juttu että pakolliset varusteet tarkistetaan! Ne kun ovat aika kevyt taakka kantaa, mutta kullan arvoisia, jos jotain ikävää sattuu matkan varrella. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että,jos ei jaksa kantaa pakollisia varusteita omaksi turvaksi, voi kernaasti pysyä tasamaan katutallauskisoissa. Ugh!

Iltapäivä meni levätessä ja syödessä. Päiväunilta meidät herätti kohtalainen kaatosade. Esteri pani parastaan. Kävimme vielä läpi huoltopaikat ja kannustuspaikat. Ja sovimme ettei isäntä hermostu, vaikkei minua näkyisikään. Sillä voihan sitä sattua vaikka mitä kun nainen autoilee. Lähtöä odotellessa isäntä oli rauhallinen oma ittensä. Huoltajaa sen sijaan jänskätti ihan simona...

Kannustettuani iloisen oloisen kisaajaletkan kohti Yllästunturia, kipaisin autolle (tai no vauhdikkaasta liikkumisesta ei voi puhua, koska jalat olivat vielä palautumisasteella viikkoa aikasemmin kisatuista SM-Rogaining 24h kisoista. Lenkkaritkin mahtuivat jalkaan ekaa kertaa sitten kisan...) ja kurvailin maisematietä Kellokkaan huoltoon. Taktinen aikanen poistuminen lähdöstä takasi, sen että auto mahtui parkkiin kellokkaan pihaan. Kellokaan huollossa pitivät Hölkkä Mäyrät tunnelmaa yllä loistavalla biletyksellään ja kannustuksellaan. Kellot kilkattivat niin 30 kisaajille kuin 134 kärjelle. Oma kisaajani oli aloittanut hyvää rauhallista tahtia ja saapuikin huoltoon nakaten ohuen ylimääräisen tuulitakin pois matkasta.

Ota koppi, jos saat...

Kutkuttava riippusilta

Heti kun isännän selkä häipyi tunturin rinteeseen suuntasin autolle. Pikainen pitstop Jounin Kaupassa ja huoltoeväkset täydentyivät reissarilla ja rahkalla. Takasin autoon ja ajelu Taide Navetan parkkiin, josta lyhyt kävelymatka kisareitille ”Nilivaaran mutkaan”. Meinasin myöhästyä, koska jäin ihailemaan mukavasti virtaavaa jokea riippusillalta. Nautiskelija koskimelojan näppejä suorastaan syyhytti päästä noin mukavaan virtaan. Ehdin kuitenkin nuts-kelloineni kannustamaan sekä 30 loppupään juoksijoita että 134 kärjen menijät. Oman kisaajani ohitettua mutkan 10 sakissa suuntasin puskan kautta autolle. Puskareissu muistutti mieleeni perusjutut, että puskaan kandee a) kyykistyä nopsasti, jos ei ole ohvia mukana... b) valkata mahdollisimman tuulinen paikka... sillä iniseviä kavereita riitti...

Autolla lisäsin varustukseen villakalsarit ohuiden tuulihousujen alle ja kaivoin untuvatakin esiin. Sitten pallukkaseuranta kehiin ja ruisleipä nassuun. Maistui. Tankkauksen jälkeen ajelu Peurakaltion huoltoon 30km:n hoodeille. Tien varteen kokoontui pieni kannustusjoukko, lähinnä kisaajien huoltajia, odottamaan kisaajien tuloa. Kärkimies paineli käsittämättömän kovaa vauhtia omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, kisakellojen kannustaessa menoa. Oma kisaajani saapui huoltoon hyvältä näyttävällä askeleella. Kun tuota askellusta on melkein 30v. Katsellut niin kyllä sen jo melko hyvin tuntee. Huoltokassia ei tarvittu vaan herra nautti evästä ”pimeen viinan ja pikkusuolasen parissa”. Kerroin isännälle hänelle tulleet kannustusviestit ja herra jatkoi matkaa naureskellen kohti seuraavaa huoltoa.

Kunnon huoltopiste

Huoltoauto käänsi keulan kohti Pahtavuoman huoltopistettä 40km:n kohdille. Valitsin taktisesti pidemmän tiekierron isoimpien mahdollisten teiden kautta, sillä melkoisen vetinen keli ei välttämättä ole hellinyt kapeita hiekkateitä mitenkään hellällä kädellä. Taktikointi oli oikea , sillä loppumatka huoltopisteelle oli kunnon vesilätäkkö/kuoppa ryömintä pujoittelua koko kapean ajotien leveydeltä. Kiittelin kovasti kulkupelin normaalia reilumpaa maavaraa. Ehdin kuitenkin paikalle hyvissä ajoin turisemaan huoltopisteen hoitajien ja muiden huoltajien kanssa. Juuri ennen huoltoa oli seurannassa ikävä katvealue, josta pallukat pompsahtivat takaisin reitille ihan miten sattuu, joten huollossa oltiinkin hiukan varpaisillamme. Kärki tuli ja meni taas kellojen kilkattaessa ja kannustushuutojen seuratessa hyväntuulista kärkimiestä. Omakin kisaajani saapui hyvävoimaisena huoltoon ja nautti pöydän runsaista antimista. Kerroin saamani viestiterveiset, jotka olivat jotakuinkin näin: Kitistä saa sitten maalissa, nyt reipasta tekemistä. Kerroin myös että piiskan teko alkaa näillä näppäimillä. Vaihtoehtoja on kaksi: koivuvihta tai sitten isompaan kitinään kuusen oksa... Sinne isäntä jatkoi matkaa hymistellen.

Pahtavuoman huolto kylpee ilta-auringossa

Seuraava huolto olikin sitten Rauhalassa 55km:n hoodeilla. Sinne isäntä saapui hiukan kalpeana ja valitteli ettei oikein maita eväs. Pakotin isännän tankkaamaan kunnolla, sillä kalpeanaamaisuus ei hyvää muuten ennusta. "Elä ruikuta, jos pahaa tekee niin sitten ykäät ja aloitat tankkauksenn heti uudelleen..." Julmaa mutta tehokasta. Sinne jatkoi herra taivalta...

Vuontisjärven tien ylitys 65-70km hoodeilla oli pelkkä kannustuspaikka tien ylityksessä. Siellä oli aikaa syventyä historiallisen seikkailukirjan sankarittaren huoliin ja iloihin... ja välillä silmäillä seurantaa ja nousta autosta kannustamaan harvakseltaan tien ylittäviä kisaajia. Keli oli ankean sumuisen harmaa ja peitti maiseman kuin painava verho. Juuri ennen tietä, herran pallukka hidastui alamäessä melko reippaasti. Niinpä tiesinkin odottaa ongelmia herran saapuessa tien ylitykseen. Kalpea naama oli poissa mutta tuskan irvistys oli melkoinen. Oikea reisi oli melkoisen huonossa kunnossa ja juokseminen alamäkeen ei onnistunut. Isäntä oli sitä mieltä että miettii, josko jatkaa Pallakselta eteenpäin ollenkaan. Huikkasin perään että otat nyt vielä kipulääkettä ja lopetat "ruikutuksen" ei se ole helppoa muillakaan. Huh että oli julmaa...

Soliseva tunturipuro

Pallakselle Isäntä saapui etäisesti juoksua muistuttavalla askeleella.  Huollossa tankattiin lisää särkylääkettä, iso annos aamupuuroa höystettynä mustilkkasopalla ja lämmin leipä. Hyvin upposi ja herra piristyi ihan silmissä ja päätti kuitenkin jatkaa. Katsellessani herran lähtöä Pallakselta totesin että tuo ei enää muistuta edes juoksua, vaikka kuinka ruusunpunaisten linssien kautta katselisi. Minä suuntasin autonkeulan kohti Hettaa. Toiveena pienet kauneusunet. Matkalla Hettaan oli pakko pysähtyä ihmettelemään upeita jäkäläkangasmaastoja. Käsittämättömän hienoja. Keskityin vain ihastelemaan enkä tajunnut edes ottaa kuvia. Piti myös pysähtyä ihastelemaan koskia, jotka loiskuivat mukavasti. No pääsin sitten myös Hettaan, kauhisteltuani 5km:n suoraa asfaltti loppukiriä. Parin tunnin unet maistuivat ja paikallinen K-kauppakin aukesi juuri sopivasti aamupala aikaan. 

Aamupala maistui taivaallisen hyvältä. Uskomatonta mutta totta, suklaa alkoikin jo tökkimään pahasti... Avasin seurannan ja totesin että isännän pallura liikkuu niin hitaasti että kävelyksi on mennyt. Kaivoin kutimen esiin ja neuloin pitkäpiimäiset viimeiset helmakerrokset. Neulomisen lomassa kävin hurraamassa voittajan maaliin.  Katselin että isännän pallero lähestyy kohti viimeistä huoltoa ja päätin ajaa viimeisen hiekkatien päähän häntä vastaan. Odottelu autossa oli jo melkoisen pitkäpiimäistä kun neulekin valmistui ja sankaritarkin sai urhonsa niin päätin lähteä aamukävelylle Isäntää vastaan. Hiekkatiellä kohtasin kaksi kisaajaa, joita kannustin kovasti. Molemmat kysyivät "onko pitkä matka asfalttitielle" ja kun osoitin pientä kumparetta tiessä ja sanoin että tuon takaa alkaa asfaltti, niin ilahtuminen oli silmin nähtävää.

Kun komea heppu kävelee tiellä vastaan niin mitä muuta siinä voi tehdä kun kysyä että saanko liittyä päiväkävelyseuraksi. No sainhan minä <3 Isäntä kertoi ettei ole ottanut juoksuaskeltakaan Pallaksen jälkeen. Ylämäet olivat sujuneet hyvää tahtia kävellen mutta alamäet ja tasaiset olivat melkoista tuskaa oikealle reidelle, jo kävellessä. Siinä sitä sitten lampsittiin ja ihailtiin maisemia. Aika hiljainen oli mies. Ihmetteli vaan ettei ollut enempää heppuja painellut ohitse. Asfalttitien laidassa tiemme erosivat ja jätin komean hepun lampsimaan kohti maalia. 

Tie maaliin oli PITKÄ. Kävelin isäntää vastaan ja hänen kanssaan maaliin. Kysyi vain että kehtaanko kävelijän rinnalla tulla maaliin. No totta ihmeessä kehtaan! Ja niin me yhdessä tallustimme punaista mattoa pitkin maaliviivan yli. Mahtavaa.

Kyllä NUTS poppoo on tehnyt valtavan urakan taas kerran. Yöllä kisan kuluessa pääsi seuraamaan kuinka huollettiin niin kisaajia kuin ajanottokalustoakin. Homma toimi jouhevasti, vaikka välimatkat olivatkin armottoman pitkät. Itsekin kisoja järkänneenä osaa arvostaa hyvin tehtyjä ja toteutettuja kisoja. Kymppiplussa ja papukaijamerkki.

Kotimatka hotellille ajeltiin samaa reittiä Vuontisjärventien kautta ihan sen vuoksi että sain näytettyä isännälle upeat jäkäläkangasmaastot. Oh hoh, onpahan hienoja! Onkohan näistä suunnistuskarttoja olemassa????... ja saman tien tämän jälkeen herra simahti. Hotellilla meno oli melkoisen kankeaa ja mietinkin että ankkakävelykerhon kunniajäsenyys on kyllä nyt tarjolla. Uni maistui kyllä ihan kellon ympäri niin kisaajalle kuin huoltajallekin. Sunnuntaina alkoikin sitten huoltajan ultra: ajomatka kotio, kun nyt ensin saatiin isäntä viikattua takapenkille elpymään. Kotimatkalla ehdittiin puimaan lisää kisaa ja reisiongelmaa ja sen mahdollisia syitä. Taasen opittiin lisää tällä reissulla. Ja vaikkei se ihan suunnitelmien mukaan mennytkään niin ei se lopputulos nyt ihan kehno ollut. Iso kiitos ystäville kannustuksesta, varsinkin Sarille ja Mickelle <3

Jotenkin osuva kyltti osui matkalla silmiiin ;)